"Olen varautunut pahimpaan, minut on koulittu etelä-Japanin kaduilla, joilla yritin sopeutua muihin pitkänä länsimaalaisena koulupuvussani!"

Aloitetaan siitä, että otsikko on totta, vaan ei sitten kuitenkaan.

Jotenkin tämänkin tekstin kirjoittaminen tuntuu hölmöltä, mutta ehkä rehellisyys on ihan hyvä asia. Muistan vaihdossa ollessani ne hetket kun kaikki suututti ja mikään ei mennyt niin kuin piti — ensin luulin olevani kauhein vaihtari ikinä ja sitten myöhemmin tajusin kaiken sen olleen kulttuurishokkia. Nyt Englantiin lähtiessäni varauduin mielestäni pahimpaan, olinhan jo kerran ehtinyt kokea kulttuurishokin ja vielä maassa, jonka kieltä en puhunut juurikaan. Eihän sitä pahempaa tai vaikeampaa voi tulla? Eihän? Viimeisinä viikkoina kaikki alkoi Englannissa tympimään. Muutaman viimeisen päivän ajan laskin tunteja siihen, että pääsin aloittamaan matkan kohti lentokenttää, sillä kaikki Englantiin liittyvä aiheutti hillittömän halun kirkua. Ei tämä ollut se ihana, lämmin ja aurinkoinen maa johon tulin?! Täällähän ihmiset olivat aivan.... idiootteja ja pesivät astiatkin eri tavalla ja valittivat käsittämättömistä asioista ja tyytyivät kylmiin taloihinsa tyytyväisinä?!? Koneen laskeutuessa Suomeen itkin onnesta.

Lomaviikot menivät kauhean nopeasti ja kaikkia kiinnosti kovasti kuulla miten Englannissa on sujunut ja millaista siellä on ollut. Ehkä aktiivisempi bloggaaminen olisi auttanut tähänkin, mutta toisaalta mistä muustakaan ihmiset olisivat voineet kysellä? Englanti ja opiskelu ovat kuitenkin viimeisen kolmen kuukauden ajan olleet suuri osa elämääni ja toki ulkomailla eläminen on aina mielenkiintoista. Jostain syystä on kuitenkin tuntunut, että kaikki siinä maassa on tyhmää. Siis, aivan kaikki. Alkaen talojen rakentamisesta, puhetavasta (en ole halunnut edes katsoa englantilaisia ohjelmia, koska brittiaksentti), ruoasta ja muusta pienestä, sekä päättyen siihen kuinka ihmisille itsenäisyyspäivä on aivan kummallinen käsite. Kyllä, minulta kysyttiin "mikä siinä oikein on se juttu?". Viimeisellä lomaviikollani ollessani suunnittelemassa Aasian lähtövalmennusta puhuimme pikaisesti perinteisestä kulttuurishokista ja sopeutumiskäyrästä. Kokouksen (ja aina niin hyvien ruokien<3) jälkeen illemmalla luin papereita ajatuksella läpi ja arvatkaa mitä... tämä kaikki taitaa olla kulttuurishokkia. Oivallukseni jälkeen tuntui kuin joku olisi nostanut ison kiven pois selästä ja ehkä myös vähän itketti.

Olin hetkittäin miettinyt kauhuissani sitä kuinka palaan Englantiin. Ajatuskin oksetti ja aiheutti saman tutun "enhaluuonkomunpakkosielläonkamalaahyikauheeta" -fiiliksen. Järkeilin paluun sillä, että oikeasti pidän opiskelusta aivan kauhean paljon ja koen luennot mielenkiintoisiksi. Ilman sitä en ehkä olisi edes viitsinyt ajatella paluuta ja olisin saattanut pohtia vakavasti sitä etten tämän vuoden jälkeen jatkaisi. Ei olisi mitään järkeä palata jonnekin jos pelkkä ajatus siitä ärsyttää ja jos edes opinnot eivät olisi mielenkiintoisia – yliopistoon kun kuitenkin mennään opiskelemaan? (paitsi kuulemma meillä monet ovat täällä sosiaalisen elämän takia???) Päästin kaiken tämän siihen pisteeseen, etten oikeasti enää halunnut vastata kun ihmiset kyselivät miltä tuntuu palata sinne tai edes kertoa sitä päivää kun palaan — en halunnut palata. Ei siksi, että siellä olisi kauheaa. Siksi, että kaikki siihen maahan liittyvä ärsytti niin hirveän paljon. Ärsytys oli oikeasti luokkaa "siinä ei ole mitään hyvää tai järkevää, kaikki olisi hyvin jos ei tarvitsisi tulla toimeen niiden ihmisten kanssa". Sieltä ruudun toiselta puolelta luettuna tämä on varmasti naurettavaa, mutta jokainen kulttuurishokin koskaan kokenut tietää ainakin jollain tasolla mistä on kyse. Kaikki vaan ärsyttää ja suututtaa eikä missään mitä paikalliset tekevät tunnu olevan mitään järkeä. Jos tätä nyt sattuu lukemaan joku tämänhetkinen/tuleva vaihtari niin kyllä: kulttuurishokki on oikeasti asia joka voi (ja todennäköisesti iskeekin) iskeä jokaiseen.

Kulttuurishokille löytyy monta määritelmää, mutta yksinkertaisuudessaan se on väsymys uuteen ja erilaiseen elämäntapaan. Kulttuurishokkiin usein liittyy myös ärsytys lähes kaikesta mitä uuden kotimaan asukkaat tekevät — ihan kaikki ruoanlaitosta ja puhetyylistä lähtien. Kulttuurishokki näyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin ja myös sen kesto on yksilöllistä. Japanissa se oli minulla aktiivisesti ehkä ~kuukausi, mutta se voi myös olla vain muutama päivä siellä täällä. Kulttuurishokin tiedostaminen auttaa siitä yli pääsemisessä hurjan paljon, vaikka se ei kovin lohduttavalta kuulostakaan. Vai miltä tuntuisi jos joku kertoisi sinulle: "sinulla on päänsärky, mutta se menee ohi ajan kanssa?" — aika itsestäänselvyys, eikö? Kulttuurishokin tiedostaminen voi tuntua yhtä turhanpäiväiseltä: "mitä sitten vaikka tietäisinkin kärsiväni siitä? Eihän se mitään muuta?". Kyllä muuttaa.

Vähän kuin minkä tahansa ongelman kanssa, ensimmäinen askel parantumiseen on ongelman myöntäminen. Minä väitin itselleni, että Englanti nyt vaan on "maa täynnä typeriä ihmisiä jotka eivät ymmärrä mistään mitään". Eihän se niin ole, on mahdollista päästä samaan pisteeseen useaa eri reittiä pitkin. Joku lähtee Japaniin vaihtoon lukiosta, toinen yliopistosta. Molemmat saavat opiskelukokemuksen ja oppivat kieltä. Joku kirjoittaa esseetä kaksi viikkoa valittaen joka päivä siitä, kuinka hankalaa se on — toinen jättää kirjoittamiseen viimeisille päiville ja valittaa silloin vaikka tietääkin itse asettaneensa itsensä siihen tilanteeseen. Jokainen meistä ei myöskään halua päästä samaan lopputulokseen ja se on okei. Maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä ja erilaisuus ON rikkaus. Tämän ymmärtämisen jälkeen helpottaa, paljonkin.

Mikä kulttuurishokkia aiheuttaa ja miten siitä selvitään?
Kuten nimi kertoo, kyse on kulttuurisista eroavaisuuksista kuten viestintätavat (puhetavat, sosiaalisen median käyttötavat ym.), aikakäsitys, arvot, ja käytöstavat. Helpottavaa kuitenkin on, että siitä SELVIÄÄ. Niinkin yksinkertaisella tavalla kuin... omaa asennetta muuttamalla. On aivan käsittämätön ajatus edes teoreettisella tasolla, että pystyisit muuttamaan koko maan asenteita vaikka ne tuntuvatkin järjettömiltä. En ymmärrä miksi he tekevät asioita niin kuin tekevät, mutta toisaalta meillä Suomessakin on paljon käsittämättömiltä tuntuvia tapoja.

Vanhemmat ihmiset toki ovat aina viisaampia (?) niin lainaan tähän Aasian lähtövalmennuksessa monta kertaa todettua "80% oppilasta ja 20% perhettä" -ajatusta. Vaikka en olekaan vaihdossa ja näin ollen en joudu huolehtimaan perheestä, tuo soveltuu tähänkin aika paljon. Voin taistella vastaan ja kokea jatkuvaa ristiriitaa tai voin muuttaa ajatusmallejani vaikka en kahvistani luopuisikaan (itsenäisesti ulkomailla asumisen hyviä puolia: raahasin tänne 6pkt kahvia Suomesta ja se on ihan okei). Toisaalta Aasiaa ja Englantia ei voi verrata toisiinsa (eikä vertailu muutenkaan mitään hyödytä), kulttuurit ovat niin erilaisia ja elämäntilanteena vaihto-oppilasaika oli täysin erilaista kuin yliopistoon lähtö.

Suomen loma oli ihana ja ensimmäiset pari päivää Englannissa aivan kamalia. Itkin ensimmäisenä päivänä enemmän kuin ehkä kuuluisi, googletin mahdollisuuksista opiskella sittenkin ensi vuodesta alkaen Suomessa. Mainitsin parille kämppikselle siitä, että en tiedä mitä haluan tehdä, opiskelu on kivaa mutta jatkuvat matkalaukkuelämä tuntuu kauhealta. Ensimmäinen viikko kuitenkin meni ohi ja nyt kun ensi vuoden majoitusasiat hitaasti järjestyvät tuntuu elämäkin helpommalta. Oikeasti "yksin" asuminen on aika kivaa. Oikeasti on aika hienoa asua toisessa maassa, kun workshopissa ihminen kysyy "mitä järkeä on osata toista kieltä" voi nonchalantly todeta: "noh, puhun tälläkin hetkellä toista kieltä" ja sen jälkeen kuulla kummastuneita kysymyksiä. Yhä edelleen ihmiset hämmästyvät siitä, että puhun viittä kieltä (ja kohta ehkä voin väittää osaavani lukea kuudettakin? haha).

Elämä kaiken kaikkiaan on nyt niin paljon helpompaa kuin se oli ensimmäisen viikon aikana.
Ensimmäisen kerran kun puhuin Suomeen Skypessä tämän semesterin aikana olin minuuttia aikaisemmin itkenyt kuin vesiputous — ihan naurettavista syistä (äh, kulttuurishokki on pätevä syy), mutta kuitenkin. En ole halunnut julkaista tätä aikaisemmin sillä halusin selviytyä pahimmasta ennen kuin kuulutan kaikille lukijoille olevani kuin kuka tahansa ulkomaille muuttava ihminen :D En voi kiittää vanhempiani tarpeeksi siitä, että sain silloin aikanaan luvan hakea vaihto-oppilaaksi ja YFUa siitä kaikesta mitä se on minulle antanut ensin vaihtovuoden kautta ja sen jälkeen vapaaehtoistoiminnassa. Ilman vaihtovuotta olisin erilainen ihminen ja vapaaehtoistoiminta on vahvistanut vaihtari-identiteettiäni — ei minun ole pakko päästää irti siitä, että asuin Japanissa ja koin kaiken sen upeuden ja kauheuden. Saan roikkua siinä kiinni kuin kissanpentu farkkujen lahkeessa, se on ihan sallittua. Etenkin nyt muutamaa vuotta myöhemmin asioihin osaa suhtautua niin paljon objektiivisemmin ja koen vain kiitollisuutta. Kaikesta huolimatta.

En oikeasti tiedä olisiko minusta tähän ulkomailla elämiseen ilman vaihtovuotta ja sitä kaikkea mitä se on minulle antanut. Voi olla että olisi, mutta kaikki se mitä vaihtovuosi minulle antoi vain muuttuu yhä arvokkaammaksi. Ei pelkästään kokemusten ja itsevarmuuden kautta vaan myös muiden sietämisessä. Ymmärrän erilaisuuden tärkeyden ja hienouden toisella tavalla kuin ennen vaihtovuotta — en ollut kapeakatseinen, mutta ehkä enemmän "my way or the highway" -tyyppinen ihminen. En ole täydellinen vieläkään, vaan onko meistä kukaan? Eikö yksi ihmisyyden hienoja puolia ole se fakta, että meillä on mahdollisuus kehittää itseämme jatkuvasti?

Ei pitäisi kertoa ettei elämä Englannissa ole mitenkään niin kovin kivaa jatkuvasti. Pitäisi vain vaieta ja myöhemmin ehkä pahoitella postaustaukoa, ettei vaan kukaan huolestuisi. Tykkään pitää asiat sisälläni ja sitten toisinaan vähän raivota ihmisten seurassa jotka ymmärtävät (Inka, Inari ja Meri, ymmärrätte UK:n salat xx). Halusin kuitenkin loppujen lopuksi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, sillä eihän se nyt niin kauhean paha voi olla että kerron kärsiväni jostain, joka sattuu lähes kaikille ulkomaille muuttaville? Etenkin nyt kun vielä itse koulutan aiheesta, voisi jotenkin ajatella minun tietävän mistä puhun ja tunnistavan oireet ajoissa. Omille ajatuksilleen ja tuntemuksilleen kuitenkin tulee sokeaksi ja antaa kaiken vain kasautua yhteen kasaan, josta ei löydä enää edes sitä kuuluisaa neulaa. Kyllä minä tiedän mikä kulttuurishokki on ja miten siitä selvitään, mutta ei se tarkoita että sen tunnistaisin itsessäni ennen kuin on "pakko" pohtia asiaa valmentamisen kannalta. Tässä käy taas toteen ajatus siitä, kuinka asiat oppii parhaiten kun ne pääsee opettamaan...

Tämä postaus ei ehkä ole kaikista mielenkiintoisin opiskeluun liittyen, mutta koska kulttuurishokki on vaikuttanut niin paljon kaikkeen en voi olla kirjoittamatta siitä. Vaihdossa ollessani sensuroin tekstejä parhaani mukaan — minun piti olla se hyvä vaihtari jolla ei ole mitään ongelmia (mikä mielikuva: Japaniin nollakielitaidolla lähtenyt vaihtari ilman kulttuurishokkia?!?). Nyt haluan kuitenkin olla rehellinen ja kertoa kulttuurishokin iskeneen näinkin lähellä sillä tiedän ainakin yhden tulevan vaihtarin lukevan tätä. Kulttuurishokki ei tapa vaikka hetkessä ehkä siltä tuntuukin — näin kolme vuotta vaihtoonlähdön jälkeen luulin olevani jotenkin valmistautunut, mutta ehei.

Nyt kun olen puhunut siitä kuinka kulttuurishokki iski ja selvisin siitä kuitenkin niin mitä oikein kävi? Yksinkertaisesti: palasin rutiineihini. Herään luennolle, istun pari tuntia kuuntelemassa tilastotieteiden ihmeellisestä maailmasta tai jostain muusta ja tulen kotiin aamukahville. Rutiinit ovat jo pienelle lapselle hurjan tärkeitä ja itse asiassa myös lähes kaksikymppiselle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelu ja luennot luovat rutiineja, jotka antavat merkitystä yöpuvusta päivävaatteisiin vaihtamiseen. Tähän mennessä joka ikinen luento on ollut sen arvoinen, että olen noussut aamulla sängystä ja se tuntuu hyvältä — eräs kolmosvuotinen kertoi viikko sitten, että näillä arvosanoilla tulen tekemään vielä jotain hienoa yhteiskunnan hyväksi. Yksi hienoimmista hetkistä oli viikko sitten kun luin ANOVAsta (Analysis of Variances) ja siinä oli vain niin paljon järkeä. Koko kirjan kappaleen ajan istuin miettien: "tämä on yksi upeimmista asioita mihin olen pitkään aikaan törmännyt, tämä on niin HIENOA!". Kyllä, minä ja mikään matemaattinen selkeästi sovimme yhteen kuitenkin.

Tämä oli kauhean tekstipainoitteinen postaus, pahoittelut siitä. Halusin kuitenkin saada tämän kaiken kerrottua enkä yksinkertaisesti pystynyt aloittamaan uutta postausta esimerkiksi tämän semesterin moduuleista ennen kuin tämä postaus on ulkona. En lupaa edelleenkään mitään postaustahdista, mutta hyvällä tuurilla kirjoitan vielä jotain ennen torstaita. Torstaina suuntaan Roomaan lyhyelle citybreakille vanhempien kanssa — cannot wait! (:

xx,

Kiia

(kuvat joululomalta Suomessa)