これでいいの自分を好きになってこれでいいの自分信じて。

Jostain syystä kaikki aina kysyvät jännityksestä ennen lähtöä, joten tämä postaus kertoo vähän siitä, miltä lähtö oikein tuntuu.

"Jännittääkö?"

Kyllä. 

Okei, mikään ei ole yhtä voimakasta kuin silloin aikanaan vaihtoon lähtiessä sillä nyt tiedän milloin palaan Suomeen seuraavan kerran ja tiedän osaavani puhua Englantia — Japanin kanssa asiat eivät olleet näin yksinkertaisia. Lähtevien vaihtareiden kanssa kuitenkin jaan sen pienen huolen "Entä jos joku menee pieleen ja en saa kavereita? Mitä jos asiat eivät vain suju?" jne. jne. En toki samoissa määrin, onhan se nyt aivan eri asia lähteä 15-17 vuotiaana vuodeksi täysin tuntemattomaan maahan kuin muuttaa yliopistoon yhdeksäntoistavuotiaana. Kuitenkin samaa molemmissa on se, että kyseessä on uusi kotimaa ja pitäisi yhtäkkiä etsiä uudet kaverit ja oppia uudenlainen rytmi. Toisaalta tiedostan kuitenkin pärjääväni, sillä ei yliopisto voi olla pahempaa kuin IB oli ja loppujen lopuksi kaikki fresherit ovat samassa veneessä.

Lähteminen myös tuntuu erilaiselta kuin aikaisemmin. Nuorempana lähti jotenkin hirveän intoa täynnä ja vaikka nytkin olen innoissani, on mukaan astunut jonkinlainen "mitäköhän hittoa sitä on taas tekemässä?". En kadu päätöstä lähteä, mutta jos joskus nuorempana lähteminen on ollut pakenemista Suomesta ja tutuista ympyröistä on lähteminen nyt ennemminkin kokeilemista elämästä muualla. Enää ei ajattele toisen maan tuovan automaattisesti toisenlaisen ja mielenkiintoisen elämän — hei Japanissa lähinnä kävin koulussa ja nukuin ja välillä tein jotain perheen kanssa — mutta pikemminkin antavan mahdollisuuksia.

Kai kaikesta tästä voi jotenkin tehdä johtopäätöksen, että viimeiset kolme vuotta ovat olleet yllättävän kasvattavia. Niin hölmöltä kuin se tuntui silloin joskus ajatella aikuistumista, nyt taaksepäin katsoessa huomaa todella hyvin kuinka erilainen ihminen on siihen Kiiaan verrattuna, joka aloitti lukiossa. Todennäköisesti kolmen vuoden päästä katsoessani taaksepäin näihin teksteihin huomaan taas muuttuneeni, mutta ei se ole mitenkään paha asia.

Palasin yhtenä päivänä lukemaan tekstejä vaihtoblogistani siltä ajalta kun lähtöön oli vielä 3kk ja on hassua, että silloin panikoin itse asiassa enemmän kuin nyt. Kyllä, lähtö pelottaa yhä, mutta se on jollain tapaa hurjan erilaista. Olen kuluneiden vuosien aikana oppinut pärjäämään omillani maailmalla ja se tuo enemmän lohtua kuin mitkään sanat siitä kuinka "aina voi palata Suomeen" tai "kaikki te olette samassa tilanteessa". Suurin muutos minkä kuluneet vuodet ovat tuoneet mukanaan on ehkä itseluottamus.

En ole koskaan varsinaisesti jättänyt asioita tekemättä pelon takia, mutta vaihtovuosi ja sitä seuranneet matkat ovat opettaneet pärjäämään mahdottomiltakin tuntuneissa tilanteissa. Kielitaitoni on parantunut huomattavasti (en todellakaan olisi kolme vuotta sitten pärjännyt kuukautta Japanissa pelkkää japania puhuen!), enkä enää pelkää virheitä vaan ymmärrän sen kuinka jokainen tekee niitä. Olen oppinut puhumaan vieraiden ja tuttujen edessä ja oikeasti nautin esitelmistä ja kouluttamisesta. Vaihtovuosi ja sen antamat eväät ovat muovanneet minusta ihmisen, jollaiseksi en usko että olisin koskaan päätynyt ilman sitä. Toki aika kasvattaa, mutta kun mietin ominaisuuksiani niin näen niissä monia, joita löytyy vaihtareilta. Oman elämän virheet on tehtävä itse, ei se auta vaikka äiti kuinka varoitti vaihtovuoden olevan typerin idea ikinä ja kertoi sen olevan aivan syvältä. Niinhän se paljolti olikin, mutta sen antama itseluottamus ja kaikki on loppujen lopuksi sen arvoista — ainakin minulle.

Elokuun viimeisenä perjantaina seisoessani koululla kuuntelemassa rehtorin sanoja "olette suorittaneet ylioppilastutkinnon ja sen merkiksi pyydän teitä painamaan päähänne valkoisen lakin" oli aika epätodellinen olo. Tämän hatun eteen vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä — jopa IB koordinaattorimme tunnusti ettei se ollut kovinkaan suuri exaggeration. Perjantai sujui iloisesti juhlien, mutta lauantaina olo oli hieman haikea. Tämä on nyt tässä, lukio on oikeasti ohi ja jokainen meistä lähtee omaan suuntaansa.

Kolme päivää lähtöön ja hain viimein matkalaukun kellarista, sekä kävin läpi ratsastustavarat. Ajattelin aloittaa hevospoolon yliopistossa ja kai sitä voi ottaa kamat valmiiksi mukaan? :D

Otsikko on japaninkielisestä versiosta "let it go" -biisistä「これでいいの自分を好きになってこれでいいの自分信じて。」
= "I'm fine like this I will start loving myself, I'm fine like this I believe in myself"

kuvat: weheartit.com